Onhan se suuri helpotus että tytöllä on nykyään oma paikka lentokoneessa. Pitkä rötkäle joka ei muutenkaan viihdy pitkään paikoillaan on todella haastava lasti sylissä lähes neljän tunnin ajan. Nytkin se mahtuu aika kätevästi vetelemään sikeitä tässä meidän välissä. Ilman eväitä ei näistä lennoista selviäisi kukaan hengissä, mutta ihan varmasti asiaa auttaa että tyttö on lentänyt koko pienen ikänsä eikä siis ainakaan jännitä lentokoneeseen menemistä. Tämä on jo hänen 26. lentonsa, eli keskimäärin n. lento per kuukausi.
Ei sitä silloin tietysti tajunnut, ja varmasti jännittikin monin verroin enemmän kaikki se säätö, mutta kyllä lentäminen on kaikista helpointa lapsen ollessa alle puolivuotias pötkylä joka vain syö ja nukkuu, eikä ruokia tai niiden valmistuksiakaan tarvitse erikseen miettiä. Suin surminkaan en olisi lähtenyt mihinkään eksoottiseen kohteeseen siinä vaiheessa kun neidin ruokavalio oli rajallinen, kaikki piti soseuttaa tai muuten käsitellä hänelle sopiviksi palasiksi, ja ruoan oli oltava tarjolla tasalta eikä viittä yli. Onhan tämä ihan luksusta kun nyt omakin sisäinen ruokanatsimutsi ei enää saa halvausta joka kerta kun lapsen ateria korvaantuu viikon sadannella karjalanpiirakalla tai isovanhemmat sujauttavat herkkuja pöydän alta.
Myös oma matkustusrentous on kasvanut eikä pelkästään neidin ansiosta. Ennen mietittiin ruoka- ja päiväunirytmejä ja optimoitiin lentoaikoja niiden mukaan. Sitten ei tarvittu kuin yksi reilummin myöhästynyt lento ja toinen jonka aikana tyttö nukahti päikkäriajasta ja hillittömästä yliväsymysriehunnasta huolimatta vasta kymmenen minuuttia ennen koneen laskua. Nykyään siis toteamme vain että syteen tai saveen, tässä konkurssissa ei enää paljoa optimoinnit auta, reisille menee kumminkin, ja otamme nykyään vain halvimmat suorat lennot ja päätämme selvitä reissusta jollain tavalla hengissä.
Kotona odottaa kyllä "jääkylmä kalkkuna". Näin jäivät Suomeen ja vain joululoman muistoiksi mummit jotka antavat herkkuja kun lounas ei maistu, youtubella leikkimiset mamman tabletilla heti aamusta, iltapäivät sisällä kun on niin kylmä että kaikkia laiskottaa liikaa lähteä ulos tai mahdollisuus kömpiä aamulla isin ja äidin viereen jatkounille kun ei tarvitse kiirehtiä tarhaan. Toisekseen luulisi näiden muutosten ja ruotuun paluun olevan helpompaa kun ympäristön vaihdos siinä samalla on niin selkeä. Ja toki myös tarhan tiukka aikataulu tulee auttamaan meitä kaikkia arkirutiiniin palautumisessa. Ihanaa että sekin alkaa taas huomenna niin saamme kaikki omaa aikaa!
P.S. Olihan se söpöä kun lapsi nukkui koneessa meidän välissä, mutta pian sen jälkeen ainoa nukkumispaikka jossa ei huudettu täysiä oli lentokoneen lattialla siinä jalkatilassa penkkien alla, äidin käsilaukku tyynynä. Whatever works!